Äitienpäiväviikonloppu vietettiin Naavuskan kanssa jälleen talonvahteina Laukaassa. Hyödynnettiin isoa nurmikkopihaa pienen tokotreenin merkeissä - tällä kertaa keskittyen hyppyyn namialustan kera. Pitkästä aikaa tehtiin myös ruutua. Näihin molempiin kun tarvitsee hieman enemmän tykötarpeita kuin treeniliivin taskuissa kykenee kuskaamaan... niinpä niitä ei tule tehtyä ellei autolla johonkin varta vasten mene.

Hyppyä otettiin tosiaan namialustalla eli pyrkimys oli siihen, ettei Naa kaartaisi heti hypyn jälkeen vasemmalle (eli minusta katsoen oikealle). Tämä sitä paluuhyppyä silmälläpitäen mitä tulee sitten ylemmissä luokissa. Jos vaikka joskus sekin ihme nähtäisiin, että sinne päästäisiin... hienosti sujui la-iltana eestaashyppely eli "hyppy"-käskyllä koira esteen yli ja namia syömään ja "tänne" kutsulla takaisin luokse jälleen esteen yli hypäten. Pari kertaa otin myös stopin namialustalle alokasluokan tapaan ja kävelin vierelle palkkaamaan. Tosi hyvä. Sunnuntaiaamuna sitten otin neitokaisen aamuruuan lähistölle odottamaan mikä tekikin sen, että suunta hypyn jälkeen oli kohti ruokakuppia eikä nätisti suorassa linjassa ollenkaan. Saadaan näet siis tahkota namialustan kanssa aika pitkään ennen kuin voi odottaa, että Naa alkaisi automaattisesti hakeutua oikeaan linjaan. Mutta mikäpä siinä. Alo-luokan hyppy sujuu kyllä nykyiselläänkin ja se jää nähtäväksi, tarvitaanko koskaan sen enempiä. Aina voidaan kuitenkin treenata! Olisi kyllä tosi kiva päästä näiden aloluokan liikkeiden tahkoamisesta eroon jo kokonaan. Olisi aikamoinen helpotus saada joskus vihdoin puristettua se (ykkös)tulos että saisi ajatukset vapautettua ihan muille urille...

Ruutu meni totuttuun malliin eli kosketusalustalle mistä vapautus palkalle. Eipä tästä(kään) mikään kiire etiäpäin ole.

Sunnuntai oli lisäksi taas pihatyöpäivä eli aamuisen metsälenkin jälkeen Naava sai tosiaan aamuruokansa pihalla pienen hyppytreenin jälkeen ja sitten se saikin taas päivystää muutaman tunnin narun jatkeena kun emäntä haravoi nurmikkoa ja perkasi kukkapenkkiä. Tuntui ihan viihtyvän - mikäs siinä kevättuulia nuuskutellessa ja nurmikolla piehtraroidessa. Taisi ottaa pienet nokosetkin. Jyväskylään palattua homma jatkui parvekkeen siivoamisella ja tulevan kesän parvekelaatikkoviljelmistä haaveillessa... Naavallekin voisi taas pistää tilliä tulemaan. Neiti kun taisi popsia viime kesän sadosta enemmän kuin emäntä itse. Kävi aina parvekkeella käydessään popsimassa muutaman latvan ja sai sangen raikkaan hengityksen. Multakin maistui, liiankin kanssa, syynä taisi tosin olla kanankakkapohjainen lannoitevesi....

Eilen oli sitten agitreenit, tällä kertaa ilman kouluttajaa. Ryhmällemme oli kuitenkin vuoro varattuna joten paikalle mars. Ja olihan siellä lisäksemme pari muutakin. Rakennettiin viimekertaisen treenin mukainen rata, tällä kertaa kuitenkin peilikuvana, ja lisäksi viriteltiin keppeihin ohjurit. Niitä sitten tehtiin koira kerrallaan. Rata meni Naavan kanssa oikein hyvin, tosin heti alussa meinasi olla pientä ongelmaa putkeen irtoamisen kanssa. Lisäksi Naa oli selvästi useammassakin kohtaa vähän sitä mieltä, että missä se palkka luuraa? Yllättävän hyvin kuitenkin kuunteli vähän haparoivaakin ohjausta ja jos ei mennytkään ihan juohevasti niin silloin nimenomaan kyseli sen palkan perään sen sijaan, että olisi tehnyt jotain ihan muuta kuin piti. Aika kuumana kävi välillä. Olen huomannut tämän ilmiön ennenkin nimenomaan silloin, kun mukana ei ole kouluttajaa ohjeistamassa. Hätiköinkö tällöin itse enemmän jolloin koirakin on kiihtyneempi? Kun kiinnitin asiaan huomiota ja rauhoitin omaa liikkumista ja ohjausta, alkoi ehkä parantua.

Kepit menivät hienosti ja parhaimmillaan otin jopa este-keppiyhdistelmää takaaleikkauksen kera. Tosi hienosti meni! Treenikaverien esimerkin rohkaisemana otin jopa yhden ohjurin välistä pois. Ekalla kerralla Naa hämääntyi, syystä että olin itse aukkokohdalla vähän liian kaukana joskin oikealla puolella aukkoon nähden, "blokkina". Toisella toistolla olin lähempänä ja meni tosi hyvin, kolmannella taas vähän kauempana ja edelleen meni hienosti. Vau.

Lopuksi kokeilin piruuttani Naavan kanssa tällaista rataa (vas. alakulman este on mikälie vahinko kuvaa tehdessäni, ignooratkaa se):

Olennaisinta tuossa on siis heti ekat esteet 1-2 joiden väliin tein persjätön ja vaihdoin ohjauspuolta. Tosi hienosti Naa tajusi jo ekalla kerralla mihin sitä olen ohjaamassa! Näitä kahta estettä tehtiin siis ihan alkuun muutama kerta mistä sitten päätin jatkaa ihan extemopore ylläkuvatun kaltaisen radan hyvinkin selkeällä ja suoraviivaisella ohjauksella - ihan vaan huvin vuoksi. Ja hienosti meni Pikku-Naa! Kyllä se ihan oikeasti välillä jo kuuntelee. Ja minä alan ihan oikeasti välillä jopa osata ohjata. Sitten vaan tulee näitä ihan ihme katkoja kuten tuo edelläkuvattu alun putkeen irtoaminen.  Mutta eiköhän se siitä...

Kevät on toden teolla tullut tänne Keski-Suomeenkin ja parina iltana on jo istuksittu parvekkeellakin ilta-auringosta nauttimassa. Naava muisti kyllä heti homman nimen kun raahasin aurinkotuolin partsille ja kävin siihen istumaan. Syliinhän se oli tulossa. Sääntö kun on se, että tuoliin ei pieni snautseri saa yksin mennä vaan emännän on oltava turvallisuussyistä välissä (en halua, että se kurkottelee mahdollisesti kaiteelle tuolilta käsin). Siinäpä sitten loikoillaan kerroksittain ja naatiskellaan. Koivut ovat jo hiirenkorvalla ja nurmikot vihertävät - ja maasta puskee paljon muutakin uutta elämää. Vielä kun ehtisi työnteolta siitä kaikesta nauttimaan!

Eilen ei ollut perinteistä ohjattua agilityä sillä Jattilassa oli Jatpailut eli möllikisat. Maanantain treeniryhmillä oli järjestelyvastuu eli kävin paikan päällä hommissa. Tänään päästiin kuitenkin Naavankin kanssa tekemään. Tällä kertaa meille oli väsätty tällainen rata (mittasuhteet eivät välttämättä ole ihan kohdillaan, osapuilleen näin kuitenkin):

Ensin tehtiin rataan tutustuminen jonka aikana piti suunnitella, miten tahtoo koiraa ohjata. Suunnittelin persjättöä väleille 3-4 sekä 5-6, joissa siis ohjauspuolen vaihto. Noh, lähdettiin sitten kokeilemaan ja jotenkin (= sangen töksähdellen) Naava taisi jopa mennä radan mutta kuulemma 3-4-esteiden välille tuli valssi... jota siis en muka osaa. Näemmä se tulee itsestään jos on tullakseen. Kuulemma vielä oikein hyvä valssi. Mikäpä siinä sitten! Ja välille 5-6 tein jonkinlaisen väkinäisen takaaleikkauksen kun jäin ihmettelemään liian pitkäksi aikaa ja Naava ehti mennä jo.

Sitten otettiin osa osalta. Koska Naa irtoaa sen verran hyvin, etenkin putkeen, minun ei kannattanut mennä liian pitkälle sen mukana lähdön jälkeen. Lisäksi rintamasuunnan avulla piti "ajaa" koira kohti putken päätä (este 2). Heti, kun koira on sujahtanut putkeen, valssi (tai persjättö mutta koska valssi nyt tuli automaattisesti niin mentiin sillä) esteiden 3 ja 4 väliin jossa ollaan jo valmiina menossa kohti 4-estettä kun koira ilmestyy putkesta. Tämä oli ensimmäinen pätkä jota hinkattiin.

Toisena otettiin esteitä 4-5-6 joilla olisi voinut tehdä persjätön sijaan valssin tai linjauksenkin mutta minun valintani oli tämä. Erityisen haastavaa oli saada itsensä ja sitä kautta koira kääntymään vitosesteen jälkeen niin, että siitä on hyvä ja juoheva linja kutoselle. Avainjuttu oli loppujen lopuksi mennä tarpeeksi nopeasti ja kauas vitosesta ja vielä tasaista tahtia kuten persjättöön kuuluu - valssissa koira "otetaan vastaan" jolloin vauhti hidastuu ja linjaamisessa taas tullaan vähän koiran perässä mikäli oikein ymmärsin. Lisäksi persjätössä käännöksen tekeminen alkaa jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Lopulta pitkän hinkkaamisen jälkeen hahmotin ehkä asian.

Kolmantena pätkänä oli esteet 6-7 jossa oli hyvin tärkeää olla oikeassa linjassa vitosesteen jälkeen. Koiralla suora linja kutosen yli seiskaputken suulle ja itse piti olla pari askelta edellä tässä vaiheessa kun käskytetään. Meni oikeastaan heti alkujaan jo tosi hyvin ja sain kehuja siitä, miten automaatisesti ohjasin Naavan oikealle putken suulle vaikka se välillä meinasi jo lukittua lähempään suuhun kaukaisemman ja  "pimeän" sijaan. En edes tiedä, mitä tein... mutta kai tämä on osoitus siitä, että kun itse tietää, mihin mennä, koirakin kyllä sen minusta lukee. Parhaimmillaan ainakin. Ei vaan pidä miettiä liikaa. Vaikka näin aloittelijana asiat eivät kyllä vielä kovin automaattisesti tule. Pikkuhiljaa kuitenkin?

Sitten otettiin koko rataa sen mukaan, miten sitä pätkissä harjoiteltiin. Otin namin kumpaankin käteen tarkoituksena palkata välissä 3-4 (vasen käsi) ja 5-6 (oikea käsi). Tämä auttoi parillakin tapaa. Ensinnäkin, namilla koiran sai pysäytettyä hetkeksi ja rauhoitettua menon jotta sai ohjattua seuraavan pätkän kuten pitikin. Toiseksi, namit käsissä auttoivat tekemään käsiohjauksen selkeästi ja juuri sillä kädellä, millä missäkin kohtaa oli tarkoituksenmukaista. Rata meni siis kerralla tosi hienosti ja aivan niin kuin pitikin! Vau.

Treeneissä otettiin myös keppitreeniä pelkillä ohjureilla mikä meni tosi hyvin sekin. Lisäksi hieman kontakteja A-esteellä. Tässä saisi selvästi ruveta treenaamaan myös sitä, että itse liikkuu mutta koiran pitää jäädä seisomaan kontaktille. Nyt stoppaan itse aina, edes hetkeksi - vaikka sitten kauemmaksikin. Mikä ei ole paha sekään mutta aina voi parantaa...

Agitreeneistä ajettiin Köhniölle kaveriporukan möllitokotreeni-treenikentän kevätkauden avaus-grillausiltaan. Alunperin minun ei pitänyt Naavan kanssa mölleillä, takana kun oli kuitenkin jo ne agitreenit. Mutta kummasti sitä sitten ajautui tekemään jonkinmoisen möllin. Mukana kun oli neitokaisen iltaruoka niin mikäpäs siinä - jotain sen olisi pitänyt sen eteen tehdä kumminkin. Saatiin seuraavanlainen rivi:

Kauanpa sitä taas jaksoikin pitää blogia ajan tasalla... noh, jospa taas terästäytyisi sen verran, että kirjaisi ylös kuluneen viikon treenailuja ja muita tapahtumia.

Tiistaina eli vappuna käytiin pitkästä aikaa tokoilemassa ihan treeniseuran kera. Killerin parkkiksella siis me sekä Miia & Tytti sekä Anna & Oona. Naava ei ollut ihan parhaimmillaan mutta suht tunnollisesti teki kuitenkin. Otettiin alkuun pieniä kontaktitreenejä, perusasentosiirtymisiä ja muutaman askelen seuraamispätkiä, sitten vauhtinoutoa ja lopuksi vielä estehyppyä siten, että esteen takana oli namialusta. Koetin näin saada sitä seisahduspaikkaa paremmaksi. Tuntui jopa toimivan eli eiköhän tätä kannata jatkaa ja katsoa, mihin päädytään. Aikaisemmin namialustan käyttö on ollut vähän hankalaa siksi, että Naava on herkästi kiertänyt esteen. Liekö agitreenien syytä vai mitä mutta ainakin tällä hetkellä tämä ongelma näyttäisi poistuneen. Paikkamakuunkin otin muista erikseen, Tytin tehdessä hommia vähän kauempana, ja nätisti Naava makasi koko ajan. Paitsi kerran hypähti pystyyn kun tuuli heilautti lähellä ollutta hyppyestettä hieman eteenpäin (!). Ei kuitenkaan lähtenyt tulemaan minua kohti tai muutenkaan kokonaan poistunut paikalta vaikka vähän säikähtikin. Kävin mitään sanomatta palauttamassa Naavan makuuseen ja poistuin sen luota vielä hetkeksi. Sitten paluu takaisin ja palkka. Selvästi Naava tiesi, että ei olisi saanut nousta, kun jäi noinkin hyvin paikoilleen. Mutta olihan se aika kohtuuton häiriö joten anteeksi pikku snautseriskoiralle annettakoon. Este mokoma yritti hyökätä päälle.

Alussa pidin Naavan hihnassa seuruun ajan mutta noutojen ja hyppyjen ajan se oli luonnollisesti irti. Hieman pää kääntyili ja hypyissä kerran selvästi teki mieli tsekkaamaan ihan selän takana ollutta Tyttiä mutta komennolla pysyi paikoillaan ja teki sitten vain sitä omaa hommaa. Oikein hieno. Kuten sanottu, parempaakin meininkiä on nähty mutta pääasia, että pysyi hallinnassa kaikesta huolimatta. Saavutus se on sekin eikä meidän kohdallamme ihan vähäpätöinen sekään. Kiva oli saada treeniseuraa.

Torstaina Naava pääsi sitten leikkimään 8-viikkoisen Kerttu-kelpielapsosen kanssa. Ihan noin pienistä sillä ei olekaan koemusta vaikka pennuista, ainakin semmoisista vähän isommista ja jo juoksuriehumaan kykenevistä, pitääkin kovasti. Ihan alkuun Naa olikin vähän turhankin riehakas mutta pian löytyi yhteinen sävel. Vähän piti menoa välillä hillitä ja katsoa, ettei pieni ihan jyrätyksi joudu. Aika hyvin Naava kyllä osaa mitoittaa leikkinsä seuran mukaan eikä tahallaan ainakaan puske päälle. Kokoeron takia tietty voi sattua vahinkoja jonka takia ihmisten täytyy vähän säädellä vauhtia. Rohkea pentu Kerttu ainakin on ja jahka tuosta vielä pikkuisen kasvaa niin siitä saadaan kyllä varsin mainio leikkikaveri. Naavahan rakastaa kelpieitä jo valmiiksi - onhan niitä kaveripiirissä jo pari ennestäänkin.  Jotenkin tuommoinen bc-kelpietyylinen leikki on sen mieleen. Snautseripainin lisäksi, tietty :) .

Lauantaina piipahdettiin Jattilassa matkalla Laukaaseen. Aikomuksena oli ottaa lähinnä keppitreeniä ja siinä pitkälti pysyttiinkin - hallissa oli esteidenkunnostustalkoot ja näin ollen esteillä ei ollut rimoja kun ne olivat maalattavana. Eipä sitten tarvinnut ainakaan tahkota valsseja (en jaksanut ruveta raahaamaan isompia esteitä sopiviin asemiin) mikä sopi ihan hyvin. Viritin vain keppeihin ohjurit ja alkuun ja loppuun yhden verkon. Ne menivät niin hyvin että pian otin loputkin verkot pois. Hienosti meni Naa, yrittämättäkään tulla ohjurien yli tai ali! Otettiin vielä sisäänmenoja eri kulmista, suht hankalistakin, ja aina meni tosi hyvin. Tavoite lienee siis saavutettu aikataulussa eli verkoista on nyt päästy eroon, jes!

Lisäksi otettiin A:n kontakteja jotka ovat tosi hyvällä mallilla. Nätisti Naa stoppaa alastulolle etutassut maassa ja lähtee siitä vasta luvan kanssa. Putkeakin otettiin ja yllättäen ekan läpimenon jälkeen Naava alkoi kääntyä putken suulta takaisin. Ja putki on kuitenkin yksi sen suurista suosikeista! Tahkottiin ja tahkottiin mutta ei... ei vaan lähtenyt menemään. Lopulta tajusin, että putki oli kokomusta. Olisiko se voinut olla syynä? Vedin putken suoraksi ja sitten Naava suostui menemään sen kokonaan kun toisesta päästä näkyi valoa. Jännä.

Tänään sitten Laukaassa aamuisen metsälenkin ohessa pieni jälki joka ei mennyt kovinkaan hyvin. Nenä nousi ja koira haahuili ties missä. Aika paljon sain pysähdellä ja pidättää ja käskeä takaisin jäljelle. Tämän jälkeen otettiin sitten useampi toisto maavainusulkeisia eli muutaman metrin tuoretta suoraa jälkeä joka piti jäljestää tunnollisesti nenä maassa. Näitähän me viime vuonna tehtiin paljon ja saatiinkin tekniikkaa paremmaksi. Näemmä pitää taas vähän muistutella. Ja ehkä antaa sen jäljen kunnolla vanheta, nytkin taisi mennä vain vajaa tunti jäljen teon ja ajon välillä.

Lenkiltä palattua tein pihahommia (haravointia ja puiden roudaamista) muutaman tunnin joiden ajan Naava oli pihalla muutaman metrin lieassa. Ihan irti en sitä viitsi pitää jos keskityn itse johonkin muuhun. Hieman oli neidillä tylsää mutta saipahan nuuskutella kevättuulen mukanaan tuomia hajuja ja puhista vähän naapureille. Kerran se ilmaantui luokseni, kun haravoin toisella puolen pihaa, hieman syyllisen oloisena - liekanaru oli jostain syystä irronnut. Kun lähdin viemään Naavaa takaisin, se kuljetti tohkeissaan liekanarua suussaan kuin sanoen, että minä kyllä tiedän mihin tämä kuuluu. Hassu otus. Kaupunkiin palattua maistuikin kyllä sitten uni... 

Tänään oli vappuaatosta huolimatta agilitytreenit, hieman aikaistetussa aikataulussa tosin. Kummasti hiljeni Jattila jo hyvinkin aikaisin illasta... kaupungilla puolestaan oli vilskettä ja vilinää ja vapputunnelmaa jo aamupäivällä. Haalarikansaa ja mitä kummallisimpiin, värikkäisiin asuihin sonnustautunutta muuta väkeä. Kuulemma opiskelijoiden amazing race. Mikäpä siinä, pitkän ja pimeän talven jälkeen väriläiskät olivat oikein hauskaa nähtävää. Koko Suomi menettää yhtäkkiä järkensä. Se tekee vain hyvää, kunhan hyvä mieli säilyy loppuun saakka. Kelin puolesta ainakin mitä parhain vappu. Naavuskan kanssa vietetään sitä kotosalla ihan kahdestaan, neitokainen luuta jyrsien ja itse orvokkeja istutellen ja tietokonetta naputellen.

Mutta niihin agitreeneihin! Kouluttajamme oli väsännyt meille ihan oikean radantyngän. Ensin tehtiin sitä tähän tapaan:

Aloituskohdan sai itse valita ja minä valitsin noin. Mentiin siis kehää sekä myötä- että vastapäivään. Naava meni tosi hienosti, paremmin kuin ikinä olisin voinut kuvitellakaan. Ei tainnut tulla mitään isompaa kämmiä. Itse sain noottia käskytyksestä (pitää olla siinä koiraa esteen verran edellä) samoin kuin siitä, että pyrin liikaa pinkomaan joko Naavan sivulla tai jopa sen edellä. Putken jälkeen on hyvä ottaa koiraa vastaan ja muutenkin ehtiä ohjeistaa koiraa siten, että se jo edellisellä esteellä tietää, mikä on seuraava. Hyviä pointteja ja ehkäpä seuraavilla kierroksilla osasinkin jo parantaa - ainakin jotain. Tänään tehtiin niin paljon kaikkea ja vauhdilla että ihan kaikkea ei voi muistaa jälkikäteen. Ne peruspointit kuitenkin toivottavasti! Ja miten Naava ihan oikeasti menikin läpi nuo kaikki ja todella ilman, että minä kuljin koko ajan metrin päässä vierellä. Irtosi nätisti ja teki kaiken kunhan vain itse ohjasin kutakuinkin säällisesti. Vau.

Sitten seuraavaksi siirryttiin valssitreeniin. Auts.

Eli haettiin vauhtia putki-este-pituus-putki ja sitten muuri jolta valssi keskellä olevalle esteelle ja siltä jatko putkeen. Hyvin meni nimenomaan siihen valssiin saakka. Ei vaan ottanut taipuakseen! Olin väärissä paikoissa, kroppa väärään suuntaan, käskytin väärin ja ties mitä. Sain hinkata lopun putki-muuri-este- ja lopulta pelkkää muuri-esteyhdistelmää aika monta kertaa ennen kuin lopulta kaikki natsasi kohdilleen. Sen yhden kerran. Mutta ehkäpä taas opin jotain. Naavakin meinasi välillä turhautua ja pitkästä aikaa karkasi vähän seikkailemaan omiaan kun ei saanutkaan hyvästä yrittämisestään huolimatta palkkaa. Olisihan sen voinut palkatakin, mokat kun olivat puhtaasti minun, mutta ei tullut sitten mieleen kun piti harmitella omaa osaamattomuutta. Siinäpä yksi läksy lisää.

Sitten persjättöä tähän malliin eli putken jälkeen (4) ohjauspuolen vaihto esteelle numero 5:

Siinä ei ollut isompia ongelmia. Jotain pientä. Edelleen minulle huomattavasti helpompaa kuin valssi. Lopuksi otettiin vielä linjaamistreeniä putki-este-keskuseste joka ei sekään ollut ihan simppeliä. Koiraa piti jarruttaa putken jälkeen jotta sen saa linjattua eikä se jatka suoraan posottamalla. Kyllä Naava kuin ihmeen kaupalla kääntyi esteiden välillä mutta ei sitä voinut linjaamiseksi kutsua. Lopulta tehtiin kunnon stoppi putken jälkeen ja siitä uusi linja. Ok, pointti ainakin tuli selväksi.

Ihan viimeiseksi vielä takaaleikkausta putkeen lähettämällä. Sangen simppeli homma.

Oikein kivat treenit tänään. Naavan kanssa meni paljon paremmin kuin olisin voinut kuvitellakaan ja mokat olivat tosiaan ihan vain omia. Ja niitä oli paljon, milloin mitäkin. Mutta kaikki taisin saada korjattua lopulta kun niistä minulle motkotettiin. Aika hieno fiilis kun Naava oikeasti meni niinkuin paraskin agilitykoira!

Ennen agitreenejä Naava pääsi hurvittelemaan lämmittelylenkillä Kiusan kanssa ja siellä se sitten popsi hevosenlantaa ja kylpi mutaojassa kaulaa myöten. Varsinaista koiramaista vappumeininkiä siis...

Käytiin kauniin kevätpäivän kunniaksi treffaamassa paria vähän pienempää partaotusta. Sulo-käppänäpojan kanssa syntyi ihan kelpo kilpajuoksua ja lopulta myös ehtaa snautseripainia. Nasu hoiti mieluiten omia bisneksiään eikä remuajien touhuun pahemmin osallistunut. Ongelmitta sujui yhteiselo tyttöjenkin kesken joten eiköhän tässä treffata joku kerta vielä uudelleenkin...

Aluksi tutkaillaan kenen kanssa tässä ollaankaan tekemisissä...

Sitten käynnistyy leikki!

Välillä täytyy tankata välipalaa

Sitten jatkui sama meno, aina lenkin loppuun saakka.

Otsikon mukaiseen treeniin tarjoutui mahdollisuus joten pakkohan siihen oli tarttua. Jos ei mistään muusta syystä niin puhtaasti siksi, että ajatuskin sai kummasti perhoset lepattamaan vatsassa. Ja miten sitä voi koskaan mennä kisoihin asti jos ei selviä edes siitä, että joukko ihmisiä katsoo vierestä? Eikä me Naavan kanssa olla kyllä koskaan edes treenattu liikkurin kera. Siitä minulla ei ollut pelon häivääkään, että koira olisi moisesta jotenkin hämääntynyt. Itse sen sijaan... hankala lisäksi sanoa, mikä siinä nyt muka on niin pelottavaa. Ehkä se, että ei kuitenkaan voi täysin luottaa koiraan. Kisasuorituksen aikana voi tulla vaikka mitä yllätystä ja silti pitäisi vaan suoriutua sen sallitun kaavan mukaan. Kai sitä pelkää, että ei olekaan sillä tasolla kuin pitäisi. Vaikka tällä kertaa mitään tasovaatimuksia ei kyllä ollutkaan. Kuulemma vain hyvä, jos jännittää tai kääntyilee vääriin suuntiin tai tapahtuu muuta yllättävää. Palkatakin sai.

Noh, paikan päällä minua ei sitten enää oikeastaan jännittänytkään mikä on aika tyypillistä - etukäteiskauhu voi olla valtavaa mutta itse tilanteen ollessa päällä sitä naksahtaa selviytymismoodiin. Lähinnä vain toivoin, etten saisi hävetä silmiä päästäni kun Naava alkaa haahuilla omiaan kesken seuruun tai muuten vaan osoittaa täydellistä mielenkiinnottomuutta koko hommaa kohtaan. Eihän me olla edes tehty kuin pikku seuruupätkiä viime aikoina.... sitä hyppyä sentäs treenattiin pari päivää sitten. Juuri tämän takia. Uusi paikka ja uudet hajut saivan Naavan pään kovasti kääntyilemään ja nenän vipattamaan. Vähän sain sentäs viriteltyä sitä sivussa ennen suoritusta. Otettiin pieniä perusasentosiirtymisiä ja muutaman askelen seuruita lapaspalkalla. Sitten eikun "kehään".

Aloitettiin hihnaseuraamisella mikä meni yllättävän hyvin. Eihän se ihan priimaa ollut mutta ihmeen hyvin Naava jaksoi ja oli suurimman osan aikaa kontaktissakin. Omakin vauhti ja rytmi oli helppo pitää yllä kun joku muu käskytti vieressä milloin kääntyä minnekin ja milloin juosta ja milloin kävellä. Ei tarvinnut itse miettiä mitään. Oikeinkin hieno! Palkaksi Naava sai pienen neurasian. Sitten otettiin liikkeestä seisominen joka sekin meni (kai) ihan hyvin. Itse en taakseni nähnyt miten terävästi Naava pysähtyi mutta siellähän se olla törötti kun käännyin. Aika vinossa, tosin. Nätisti pysyi paikoillaan kun palasin sen vierelle ja istui vasta luvan kanssa. Eipä me kyllä käytännössä ikinä treeneissä otetakaan loppuperusasentoja, syystä että Naa alkaa kyllä hyvin nopeasti niitä ennakoida. Tarpeen tullen se ne kuitenkin osaa.

Kolmanneksi otettiin hyppy joka meni just eikä melkein niin kuin se aina menee. Stoppi vinoon suht lähelle estettä ja nätisti pysyi seisomassa kun kävelin vierelle. Hyvä! Lisäksi esteen takana oli suorituksemme aikana toinen koira jota kohden Naavan liike suuntautui. Tämä hieman jännitti minua mutta Naava ei ollut millänsäkään.

Sitten seurasi tauko kun liikkeenohjaajakurssilaiset kävivät läpi suoritusta omasta näkövinkkelistään. Lisäksi seuraavaksi tuli suoritusvuoroon toinen alokasluokan koira joka teki samat liikkeet kuin mekin. Tällä aikaa Naava odotteli autossa. Kun oma vuoro taas lähestyi, virittelin sitä taas hieman ja sitten mentiin. Tällä kertaa seuruu vapaana ja hirmuisen pitkä seuruukaavio... ihan lopussa Naavan mielenkiinto vähän herpaantui ja nenä hakeutui maata kohti. Korjasin kuitenkin sihahtamalla ja taputtamalla reittä. Naava korjasi paikkansa ja loppuun asti meni taas oikein hienosti. Palkaksi narupallo ja liikkureilta naureskelua että näinhän keskellä oikeaakin koetta tapahtuu... noh, kun on annettu lupa palkata niin miehän palkkaan. Varsinkin, kun Naava kerran teki kaksi omaan tasoonsa nähden tosi hienoa ja pitkää seuruuta. Kyllä se oli siitä palkkansa ansainnut. Pian hoputettiin kuitenkin eteenpäin eli liikkeestä maahanmeno (ei mitään valittamista) ja luoksetulo (hieno sekin).

Ryhmäliikkeitä eli paikkamakuuta ei tällä kertaa otettu vaikka olin henkisesti valmistautunut siihenkin. Tällaisenaan yllättävänkin hieno suoritus Naavalta - välipalkaten joo, mutta olihan tilanteessa myös haasteensa eli uusi paikka ja hajut, muita ihmisiä ja välillä koiriakin sekä ne pitkät seuruut. Naavalla tosi pätevä asenne tämä kaikki huomioiden. Alkoi jo himottaa ruveta osallistumaan mölleihin... se olisi seuraava askel matkalla kohti ihan oikeita kisoja. Hmm.

Katselin siinä sitten läpi voi- ja evl-luokkien treenailut ja hetken mielijohteesta tarjouduin tekemään Naavan kanssa vielä muutaman avon liikkeenkin. Niitäkin kun on tehty ja noutohan meillä on oikeinkin pätevä. Luoksetulon stoppi onnistuu hyvänä päivänä kunhan saan antaa sekä suullisen että käsi- (tai pikemminkin kroppa-) avun ja kaukojakin on tehty hyvällä menestyksellä. Olisi vaan pitänyt tajuta tänään lopettaa hyvään fiilikseen eikä lähteä junttaamaan enää yhtään enempää. Naava oli pitkään autossa maattuaan jo vähän väsyksissä ja menettänyt parhaan vireensä ja lisäksi avon liikkeet eivät vaan olleet niin hyvässä kuosissa että niitä olisi täysin kisamittaisina saanut tehtyä. Noutoa ei päästy tekemään ollenkaan kun viivyteltiin ilmeisesti liian kauan autolla (yritin saada virettä nousemaan) ja liikkeestä seisominen meni heti aika plörinäksi. Hyvin lähti liikkeelle ja stoppasi mutta hämmentyi sitten, kun en palannutkaan viereen vaan menin taakse. Eihän me olla tätä koskaan tehty joten ymmärrettävää sinänsä. Liikkeestä maahanmeno meni sitten jo paremmin, olkoonkin että huono vire näkyi haahuiluna makuuta edeltävässä seuruussa. Kaukoissa Naava ei noussut koskaan makuulta istumaan vaan katsoi minua vain kuin tolloa kun heiluin ja vähän pompinkin. Luoksetulon stoppi meni toooooosi pitkäksi koska välimatkakin oli paljon pidempi kuin mitä on ikinä harjoiteltu ja vauhtia oli sitäkin näin ollen aika lailla. Stoppasi kuitenkin jotenkuten. Mutta vähän jäi semmoinen fiilis että ahnehdittiin liikaa. Okei, sain haluamaani kokemusta yleisöstä ja jopa siitä, että menee pieleen. Hyvä niin, ei siihen kuole. Treenin kannalta tuo avon liikkeiden otto vaan oli ihan turhaa. Ja Naavan kannalta oli vähän kurjaa pistää se tekemään vielä uutta treeniä väärässä mielentilassa vaikka ensimmäinen sessio oli mennyt niin hyvin.

Niitä kaukojen vaihtoja oli kyllä ihan pakko vielä vähän hinkata ennen kuin lähdettiin kotiin. Ja kotosalla sitten iltaruuan eteen vielä paljon pätevämpi luoksetulon stoppi ja kaukoja. Hyvin menivät molemmat - niinkuin Naava ne parhaimmillaan osaa. Mutta keskeneräisiä liikkeitähän ne meillä ihan rehellisesti ovatkin. Kokemus tämäkin ja täytyy nyt koettaa keskittyä vain siihen osuuteen, mikä meni hyvin. Jopa paremmin kuin olisin osannut kuvitellakaan. Jos alkaisi makustella ajatusta niistä möllikisoista tässä kevään-kesän mittaan? Ja ainakin ehdottomasti pitää ruveta ottamaan treeniä uusissa, vaihtelevissa paikoissa ja erilaisissa häiriöissä.

Mitä ihanin kevätilta taas! Aamu tosin alkoi pilvisenä ja vähän sateisena ja kaikesta hallinnanparanemishehkutuksestani huolimatta (vai juuri sen vuoksi; ikinä ei saa iloita tai kehua mitään, muuten tulee takuulla takkiin!) Naava karkasi aamulenkillä ties minkä pupun perään. Otti ja läks eikä kuunnellut perässä juoksevaa ja karjuvaa emäntää. Pururata on lisäksi jäinen ja liukas joten kovin nopeasti en päässyt karkulaista jahtaamaan. Ihan kuin siitä olisi apua ollutkaan. Metsään se män ja sinne katosi. Ei auttanut muu kuin odotella. Ja kuulostella. Lopulta kuului puuskutusta ja näin Naavan. Koska se ei kuitenkaan ollut tulossa luokse, katsoin oikeudekseni löylyttää sen. Henkisesti, siis. Jos olisi ollut tulossa luokse, olisi pitänyt niellä kiukkunsa ja olla silkkaa mettä ja hunajaa. Niinhän se homma koirien kanssa menee - joskus on hymyiltävä vaikka syrän märkänis. Tänään ei tarvinnut kuitenkaan teeskennellä. Ja kovin oli kuuliaista tyttöä loppumatkan. Katsotaan, miten muistaa seuraavan kerran kun pupupaistin tuoksu leijailee sieraimiin. Epäilen pahasti, ettei kovin hyvin muista. Mutta pakkohan sitä on tehdä kaikkensa sen eteen, että joku emännän sanoma juttu menisi joskus läpi tajunnan silloinkin, kun snautseriskoiran pienelukanjahtausvaisto jyllää suonissa ja takoo aivoissa. Nature versus obedience. Ei ole helppoa aina, ei.

Mutta siitä kauniista kevätillasta. Taitaa olla lämpimin päivä tänä vuonna - mittari kipusi lähemmäs 15 lämpöastetta jahka pilvet kaikkosivat ja aurinko alkoi paistaa. Lumien sulaminen ei kun yltyi ja metsissä oli illalla suoranainen tulva. Saadaan siis kunnon vappusää, satoi tai paistoi - ainakaan ei ole enää hirveästi lunta. Aluksi olin töistä kotiin tultua sitä mieltä, että ei kyllä tänään jaksa treenata yhtään mitään... ruokaa saatuani ja kevätauringon valoa ja lämpöä tankattuani muutin kuitenkin mieltäni. Perjantaisin kun Jattilassa on perinteisesti hyvinkin tyhjää illallakin ja mikäpä sen mukavampaa kuin heittää iltalenkki vaihteeksi taas muihin maisemiin kuin omille nurkille. Varsinkin kun nämä omat nurkat ovat tuon tietyömaan takia vähän vähemmän houkuttelevia.

Eli Jattilaan mars ja suunnittelemaan, mitä tehdä. Kepit tietty viritin - tällä kertaa ajattelin laittaa pelkät ohjurit mutta koska ehjiä ei löytynyt edes yhtä kokonaista settiä (!) niin laitoin alkuun ja loppuun yhden verkon ohjurin sijaan. Tätähän Naa on parhaimmillaan tehnyt muttei koskaan heti ensalkuun vaan olen pistänyt täydet verkot ja vähentänyt niitä pikkuhiljaa. Mutta niin se vaan meni kuin vettä vaan! Hieno pikku neiti. Otettiin treenien aikana eri kulmista ja hypyn/muurin kautta ja joka kerta meni tosi hyvin. Kyllä me niihin pelkkiin ohjureihin päästään ihan kohta.

Sitten tahkottiin valssia este-este-putkiyhdistelmällä joka ei vaan ottanut sujuakseen. Naa hyppäsi kyllä sen ekan ja tokan (jos on sopivassa linjassa) mutta kun piti valssilla kääntää niin sitten ei enää hotsittanut vaan mentiin suoraan kohti palkkaa. Otin treenien tavoitteeksi saada Naavan kuulolle, vaati se sitten mitä tahansa. Ja niinpä heitin mielestäni kaikki hienot ohjauskuviot ja aloin tehdä fiiliksen mukaan. Miettimättä, tuleeko tähän nyt linjaus vai valssi vai persjättö vai mikä. Otin tavoitteeksi tietyt esteet ja päätin ohjata koiran niiden läpi. Yks hailee, millä mitäkin askellusta virallisesti kutsutaan. Eikä se ihan heti toiminut - Naa meni edelleen palkalle mutta koska se oli suljettu rasia, jota en saapunut sille avaamaan, se alkoi lopulta kuunnella. Ja sitten alkoi sujua. Juu, ei ehkä kaikkein kauneinta ohjausta ja kaikkea muuta kuin etukäteen suunniteltuja käännöksiä ja askelmääriä mutta ihan lopuksi Naava oikeasti kuunteli mitä siltä halusin. Palkka oli suunnassa x mutta minä ohjasin suuntaan y ja suuntaan y Naa meni. Vihdoinkin!

Lisäksi totesin, että valssi on ihan ällöä. Linjaaminen on ok ja jos pitää vaihtaa ohjauspuolta niin persjättö toimii paljon paremmin kuin valssi. En vain ole tarpeeksi nopea tekemään sitä yhtä pientä lisäaskelkiemuraa. Jotenkin tuntuu koirankin näkökulmasta paljon selkeämmältä ohjauskuviolta.

Keinua meidän ei pitänyt tehdä tänään mutta Naava päätti toisin. Meni siis lentokeinun... eli toisin sanoen äkkäsi kivan kontaktin keskellä kenttää ja pinkoi sille ja siitä etiäpäin. Harmi vaan, että se sattui olemaan juuri keinu. Onneksi kyseessä oli sentään minikeinu eli pudotus ei ollut kovinkaan iso. Rämähdys kuitenkin jonkinlainen. Selvästi Naava vähän säikähti mutta korjasin tilanteen mielestäni aika hyvin tekemällä asiasta Tosi Kivan Muttei Kuitenkaan Ison jutun. Hehkutin ja innostin ja kannustin Naavaa rennolla fiiliksellä (tyyliin "vähänkö oli pähee, hieno tyttö, tuu kattoon, mennäänks uudelleen, HIENO!!")keinulle yhä uudelleen ja uudelleen, tällä kertaa itse alastulopäätä vastaan ottaen. Palautusrämähdyksen se kuuli silti ihan sellaisenaan. Ja vaikka asia ei ollutkaan Naavan mielestä se maailman kivin juttu niin aika hyvin saatiin pieni säikähdys nollattua ihan vaan rennosti hauskuuttelemalla. Jes!

Tällaisia tunnelmia tänään. Onneksi edessä on viikonloppu ja sen jatkoksi vielä vappu - lepo tekee hyvää. Vaikka on tässä kaikenlaista ohjelmaa suunniteltuna miltei joka päivälle, huoh. Tarpeeksi kun touhuaa eestaas niin ei enää muka osaa olla vaan paikoillaan. Oh well, kevät on tullut ja pian on kesä. Kyllä sitä sen voimalla jaksaa.

Eilen oli mitä ihanin kevätilta, aurinko paistoi ja linnut lauloivat. Tänään on sitten ollut taas miltei syksyisen harmaata. Tyypillistä huhtikuuta, siis. Noh, eilen vietettiin Naavan kanssa touhukas ilta. Ensin tehtiin parin tunnin kävelylenkki lähimetsiin ja golfkentälle, joista viimeksimainitulla Naavalla on nyt lumen sulettua ollut tapana vetää napaansa sinne levitettyjä lannoiterakeita. Epäilemättä niissä on jonkin elikon lantaa mikä ymmärrettävästi kiehtoo. Pahoin kuitenkin epäilen, että niissä on jotain muutakin, vähemmän harmitonta... ahkerasta kieltämisestä huolimatta muutama lannoitepapana kuitenkin päätyy sinnikkään snautserin massuun joka päivä. Odotan siis niiden hajoamista ja maahan liukenemista kovasti. Tosin kohtahan tuolla alkaa jo golfkausikin joten tulee lähtö kenttiä talsimasta. Olisiko viime vuonna äitienpäivän tienoilla näkynyt jo ensimmäiset? Tosin taisi olla kevätkin vähän pidemmällä kuin mitä nyt. Märkää ainakin piisaa jos ei muuta. Ja kuraa... läheinen kehäväylätyömaa jyräsi alleen jo hyvän määrän käyttämiämme lenkkipolkuja ja sotkee ympäristöään aika lailla muutenkin. Enpä muista mm. erään metsäsuolampilämpäreen olleen ihan noin savinen vielä viime keväänä... mutta sepä saakin vetensä pitkälti juuri tuon työmaan alueelta.

Metsälenkin jälkeen hypättiin vielä autoon ja ajettiin Yrttisuolle tekemään pieni tokotreeni. Sain näet äkillisen inspiraation hioa hyppyä ja sen kuljettamiseenhan tarvitaan tietysti auto. Laitoin Naavan ensin autoon ja hain sitten sisältä neuta rasioihin pakattuna palkaksi. Otin mukaan tunnarikapulatkin jos vaikka kerrankin saataisiin ulkonakin tehtyä joku kelvollinen toisto. Hihna kuitenkin jäi kotiin... noh, se ei treeniä hidastanut vaan tein sitten sen ratkaisun, että pidin Naavaa koko ajan irti ja liikkeiden välissä käskyn alla tai vaihtoehtoisesti pistin sen autoon. Kerta se on ensimmäinenkin tätä sorttia! Lisäksi ohi kulki ihmisiä ja jopa koiria... mutta tosi hienosti Naa keskittyi taas kerran. Etenkin tuo autossa tai kevythäkissä pitäminen silloin, kun mitään ei tapahdu, tuntuu toimivan hyvin. Jos Naava saa olla kentällä koko ajan, sen pää alkaa kyllä taatusti kääntyillä ja nenä vipattaa jonkin kiinnostavamman suuntaan silloin, kun sopiva tauko siihen tulee. Ja silloin pienessä snautserinpäässä voi kehittyä ei-toivottuja ajatuksia jotka voivat muuttua jopa teoiksi.

Mutta se hyppy. Alkuun kokeilin viedä palkan (suljetussa rasiassa) esteen toiselle puolen ja käskyttää Naavan seisomaan sen luokse hypyn jälkeen. Tarkoitus oli saada välimatkaa esteen ja stopin välille ja myös stopin paikkaa paremmaksi, Naava kun jää usein turhan lähelle estettä ja vieläpä erittäin paljon siitä vinoon. Kauneusvirheitä ehkäpä vain mutta ärsyttäviä sellaisia. Mutta ei toiminut idea lainkaan - Naava töytäisi rasian pomppimaan, jahtasi sitä ja iski sitten maate "stop"-käskystä. Yritettiin pari-kolme kertaa kunnes totesin tilanteen toivottomaksi. Ilman houkutinpalkkaa siis. Koira perusasentoon, "hyppy"-käsky ja heti sen ollessa toisella puolen estettä "stop". Vinoonhan ja turhan lähelle se meni edelleen. Nyt siirryttiin kuitenkin hiomaan ihan toista juttua eli sitä, että Naava pysyisi paikoillaan seisomassa kun lähestyn eikä istahda kun pääsen sen viereen. Liikkeestä jäävissä tämä toimii jo oikein hyvin, hypyn yhteydessä ei näemmä yhtä hyvin. Mutta treenaamallahan siitä selviää. Lopulta sujui jo oikein mallikkaasti.

Tunnari sujui todella upeasti, suureksi yllätyksekseni. Tähän mennessä aina, kun on kokeiltu ulkona (tai missä tahansa uudessa paikassa), Naava on säheltänyt ja toheltanut niin, ettei mistään ole tullut oikein mitään. Nyt se keskittyi täydellisesti, nuuski kapulat läpi oikein sievästi ja tuuppimatta ja nosti ja toi oikean. Onhan tätä nyt tauon jälkeen taas tahkottu kotosalla, oikein lupaavalla meiningillä, mutta että näin hyvin... vau. Tosin, mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, tämäkin ehtii aaltoilla taas suuntaan ja toiseen. Ja mikäs siinä aaltoillessa, eihän me tunnaria mihinkään tarvita. Vielä. Jos koskaan. Treenataan sitä vain siksi, että se on hauskaa.

Hypyn ja tunnarin lisäksi tehtiin pieniä seuraamisia ja yksi pidempi. Pidemmässä meinasi Naavalla kiinnostus herpaantua mistä pöhpöhittelin ja keskeytin suorituksen. Uusi yritys oli jo paljon parempi ja siitä sitten isoin palkkapotti treenien lopuksi. Oikein kiva pieni treeni kaiken kaikkiaan. Täysin sitä tasoa, mitä me ollaan. Välillä menee tosi hienosti mutta ailahtelua on paljon. Ja se seuruu... siitä tuskin tulee koskaan niin varmaa kuin haluaisin. Ei pieni snautseriskoira mitään niin tylsää tykkää tehdä kun maailmassa on paljon kivempiakin asioita. Eikä emäntänsä ole kyllä yhtään sen parempi. Kaksi lyhytjänteistä jästipäätä ollaan me. Mutta hallinta, se on parantunut, hehkutan edelleen!

Tänään tein sitten iltalenkin ohessa taas pienen jäljen. Sai vanheta tunnin sillä aikaa kun heitettiin lenkki pitkin Halssilan pururatoja. Tällä kertaa Naa kohelsi paljon enemmän ja vaikka nenä ei sanottavammin maasta noussutkaan, jälki oli kyllä aika pahasti hakusessa. Etsi sen kyllä aina, kun pidätin liinasta ja käskin terästäytymään. Liekö säällä ollut jotain osuutta asiaan - maa oli kyllä mehevän kostea mutta toisaalta sitä kosteutta näytti haihtuvan koko ajan melkoisen rajusti ilmaan joka puolella. Ehkä jälkivana sitten käyttäytyi sekin niin, että tarkalla jäljellä ei ollut niin helppo pysyä. Tai ei ollut pakko pysyä siinä. Yksi kapula minulla taas oli jäljen varrella ja Naa nosti sen oikein hienosti ja vaihtoi makupalaan. Ei siis mitään niin huonoa etteikö jotain hyvääkin. Ja pääasiahan on, että koiralla on hauskaa. Narupallo ei koskaan ole niin ihana kuin silloin, kun sen löytää jäljen lopusta.

Päivitykset laahaavat taas, ei vaan aina jaksaisi. Päivät menevät töitä tehdessä ja koiraa viihdyttäessä ja nukkuakin pitäisi mielellään enemmän kuin 6-7h yössä. Mutta jospa sitä taas saisi naputeltua jotain kuluneen viikon touhuista. Hellalla on kiehumassa kattilallinen naudan sydämiä namipaloiksi pakkaseen pilkottavaksi. Hajut ovat sen mukaiset...

Kevät löysi tiensä tänne Keski-Suomeenkin kuten ehkä blogin ulkoasustakin voi päätellä. Hieman on vielä räikeähköt värivalinnat blogissa meikäläisen silmään - hion niitä jahka ja jos inspiraatio taas iskee. Otsikon taustallekin kaivoin vain vanhan kuvan. Uusia olisi voinut ottaa viikonloppuna kun aurinkokin paistoi mutta Naavan nyppiminen on taas vaiheessaan ja koira kaikkea muuta kuin edustavimmillaan. Pohjavillaakin lähtee taas aika tavalla eli kapisen näköinen tyttö luvassa. Mikäli nyt oikein laskeskelin, karva olisi parhaimmillaan näyttelyitä ajatellen taas joskus heinäkuussa. Ehkäpä ilmoitan neitokaisen ainakin Laukaaseen. Kolme vuotta sitten palloilin kyseisessä kotipuolen näyttelyssä koiratonna ja onnetonna ja vannoin, että seuraavan kerran (kyseinen show järjestetään siis kolmen vuoden välein) minullakin on tänne taas koira tuotavana.... Pakkohan sinne on nyt sitten yrittää mennä, ihan vain tuon muiston vuoksi! Ajatella, Naavakin on ihan kohta kolme. Koira parhaassa iässään. Vuodet vierivät niin nopeasti!

Sunnuntaina tehtiin vuoden ensimmäinen pieni jälki sulalle metsäpläntille. Pläntti osoittautui arveltua pienemmäksi joten piti vähän soveltaa. Pitkän suoran sijaan tuli kaksi lyhyttä joiden väliin 90 asteen kulma... ja piruuttani olin kotoa ottanut taskuun yhden jälkikapulan hajustumaan. Sen tipautin ekan suoran puoliväliin. Mehän ei siis olla koskaan aloitettukaan ilmaisun treenaamista... halusin kai vain nähdä, miten Naava kalikkaan reagoi - jos reagoi. Ja reagoihan se. Nosti suuhun ja tiputti saman tien, jatkaen jäljestämistä. En ollut tietenkään ajatellut asiaa sen pidemmälle joten paremman puutteessa vaadin Naavaa tuomaan kapulan minulle (kuka muka opettaa koiransa ilmaisemaan niin?!?). Eihän se olisi sitä halunnut tehdä kun JÄLKI jatkui ja NARUPALLO oli siellä jossain edessäpäin! Ei mitään tyhmiä keppejä! Lopulta sain kuitenkin kapulan käteen ja Naava namipalan. Sitten jatkamaan jälkeä. Ei se edelleenkään turhan tarkkaa menoa ollut mutta jäljen kadotessa Naava malttoi sentäs tehdä suht pientä hakuympyrää eikä suuremmin nostanut kuonoa ilmavainulle. Jotain se siis viime syksystä muisti. Kulmakin meinasi alkuun mennä voimakkaasti oikoen mutta sitten neiti ihan itse haki tarkemman jäljen ja loppuun mentiin häntä viuhtoen ja oikein itsevarmana. Ja kun se narupallo löytyi, oltiin niin polleaa neitiä että! Ihan Ite Jäljestin, hehkui koko koiruus.

Tokoa on tehty lähikentillä lenkkien yhteydessä ja se on mennyt oikein kivasti. On nyt harrastettu satunnaisempaa palkkaamista, vielä kuitenkin useammin palkan kera kuin ilman. Tai eihän sitä nyt koskaan täysin palkatta tehdä vaan kehutaan ja riemuitaan ja sitten jatketaan ja seuraavasta jutusta palkka. Tai tehdään ehkä pari seuraamispätkää kehupalkalla ja kolmannella sitten "oikea" palkka (pituudet vaihtelevat muutamasta askelesta vähän pidempäänkin käännösten/juoksupätkien kera). Hyvältä näyttää eli Naava pikemminkin tohkeistuu vähän siitä, että ihan vielä ei tullutkaan sapuskaa. Lisäksi pariin otteeseen on tehty esim. luoksetuloa niin, että viereisellä kävelytiellä on mennyt muita koiria. Tosi hienosti Naa on keskittynyt duuniin. Varmasti myös agitreeneistä on tässä ollut iso apu - keskittyminen ja hallinta on parantunut todella rajusti hyvinkin lyhyessä ajassa.

Agia käytiin treenaamassa itsenäisesti perjantaina, teemana kepit ja edelliskertaisista ohjatuista treeneistä tutut valssikuviot. Kepeissä mentiin parhaimmillaan jo melkein pelkillä ohjureilla eli vain ihan alussa ja ihan lopussa oli yksi verkko. Taitava tyttö! Valssit eivät sitten menneetkään enää niin hyvin. Pituus-este-putki meni jotenkuten mutta pituus-este-muuri kaatui taas siihen, että muuri oli aika hui. Lopulta, kun Naava oppi taas esteiden järjestyksen, alkoi sujua. Omalla ohjauksella ei siis taaskaan päässyt ylpeilemään. Otettiin myös vähän keinua, tällä kertaa sitä meluisaa. Oikein kivasti meni, toki laskevaa päätä vastaan ottaen, mutta palautusrämähdys ei hetkauttanut Naavaa yhtään.

Eilen sitten oli taas ohjatut treenit joissa perinteisesti kepit - tehtiin kuten perjantaina ja edelleen yhtä kivasti meni eli lopulta vain yksi verkko alussa ja lopussa. Lisäksi keinutreeniä joka meni sekin perjantaiseen malliin. Valssiakin treenattiin, tällä kertaa suunnilleen tällaisella ratapätkällä:

Eli siis 3. ja 4. esteen välissä valssi ja ohjauspuolen (ja -käden) vaihto. Etukäteen varoitin, että Naava sitten tulee menemään ohi todennäköisesti niin 2.- kuin 3.-esteestäkin tai sitten jatkaa kolmoselta suoraan eikä käänny neloselle. Mutta niin vaan meni tosi hyvin pari-kolme ekaa toistoa! Sitten alkoivat tavalliset ongelmat. Naava tuli kakkosesta ohi kohti kolmosta ja sitä hinkattiin ja hinkattiin. Oma ohjaussuunta oli aivan pielessä. Jotain muitakin pieniä huteja tuli, mm. jatkamista kolmoselta suoraan eteenpäin ja kerran jopa yritys mennä ohi putken suoraan palkalle - ja kerran Naa sukelsi kolmosesteen riman alikin (riman korkeus ehkä 40 cm?). Voi sentään. Mutta kyllä se siitä sitten taas. Tosin pitkälti Naava oppi taas esteiden suorittamisjärjestyksen. Pitäisi nyt treenailla sen kanssa kaikenlaisia estesarjoja ja kuulemma palkata esim. lelulla minusta poispäin. Nyt tulee herkästi minua kohti jos ei parempaakaan keksi. Ja onhan se oma ohjaus luvattoman huonoa ellei nyt satu poikkeuksellisesti sattumalta osumaan kropan suunta ja kädet ja ajoitus kohdilleen.

Tässäpä tätä taas. Olisi ehkä pitänyt eilen kirjata ylös ainakin nuo eilisen ohjatut agit, nyt ei enää muka muistakaan kaikkea. Muuta kuin että treeniä treeniä...

Räntäsadetta jälleen... kevään tulo tuntuu pysähtyneen moneksi viikoksi. Lämpötila junnaa muutamassa plusasteessa ja tuota valkoista töhnää tulee vähän väliä lisää. Onneksi lumipeite samalla kuitenkin myös ohenee kovaa vauhtia joten eiköhän se kevät sieltä vielä tule. Latujen kunnossapitokin on lopetettu (jee!) joten on taas päästy valtaamaan takaisin pururataa. Vielä kun pallokentät sulaisivat ja kuivaisivat niin pääsisi tokoilemaan ulkosalla...

Niin, toko. Agikärpänen on päässyt puraisemaan nyt sen verran, että tokoilu tuntuu tosi tylsältä. Kotosalla tehdään melkein päivittäin jotain pientä ja Jattilassa käydessäkin agitreenien oheen yritetään ahtaa jotain seuraamispätkää ja paikkamakuuta mutta siinäpä se sitten onkin. Agility on niin paljon hauskempaa kun saa hihkua ja hillua. Puhumattakaan siitä ihmeestä, että Naava menee agitreeneissä nykyään hyvin pitkälti irti ilman suurempia ongelmia. Enpä olisi moistakaan vielä hetki sitten uskonut!

Itsenäisesti on käyty treenaamassa Jattilassa muutamaankin otteeseen kuluneella viikolla. Ennen kaikkea keppejä. Verkkoja olen loitontanut pikkuhiljaa mutta aina jossain kohtaa tulee vastaan se piste, missä homma vaikeutuu liikaa ja Naava alkaa mennä ohjureiden yli/ali. Sitten on pitänyt vain helpottaa askelen verran ja taas on alkanut lyyti kirjoittaa. Valssia ja persjättöä on treenattu myös hieman (parilla 90 asteen kulmassa olevalla esteellä tai este-putki-esteyhdistelmällä), samoin kuin keinua. Viimeksi mainittu on sekin mennyt ihan ok, toki laskevaa päätä vastaan ottaen. Palautusrämähdys ei kuitenkaan Naavaa suuremmin hetkauta, kunhan käytössä on vähän hiljaisempi keinuyksilö. Jattilan uusi keinu, jota viimeksi ohjatuissa treeneissä mentiin, on aika äänekäs tapaus. Yritän nyt ottaa keinua vastaan sen verran myöhään, että Naava saisi vähän tuntumaa keinun liikkeeseen ja oman liikkumisensa vaikutuksesta siihen.

Lauantaina kävin sitten ekaa kertaa ikinä katsomassa agilitykisoja. Samalla olin koko päivän (kevyet 12h) kisatöissä ratahenkilönä joten näin joka ikisen suorituksen aitiopaikalta. Oli paitsi pitkä ja väsyttävä päivä myös hyvin mielenkiintoinen. Kaikkia hienouksia en todellakaan ymmärtänyt etenkään kolmosradan suorituksista mutta aika vaikuttavan näköisiä suorituksia tuli nähtyä kaikesta huolimatta. Agility on aika paljon haastavampi laji kuin herkästi kuvittelee... minkä voi todeta viimeistään yrittämällä itse!

Tänään oli sitten taas ohjatut treenit. Otettiin keppejä haastetta lisäten eli ensin oli hyppy ja siitä koiran piti itse osata mennä sisään kepeille oikeasta kohdin. Apuna oli toki ohjurit ja verkot joista viimeksimainittuja vähennettiin pikkuhiljaa. Naavan kanssa ei olla vielä koskaan kertaakaan treenattu keppien sisäänmenoa erikseen (ja olen ottanut sisäänmenoa aina hyvin varmasta kulmasta) joten olihan siinä hieman hankaluuksia... jutun uutuuteen nähden ei kuitenkaan ollenkaan hassumpaa. Muutamaan otteeseen Naava selvästi hiffasi asian mutta seuraavassa hetkessä saattoi sitten unohtaa. Saatiin läksyksi treenata tätä nyt. Verkkojen vähentäminen onnistui sekin varsin hyvin taas sinne kriittiseen pisteeseen saakka. Siitä päästään eteenpäin parhaiten apuohjaajan kanssa eli koira hihnaan ja stoppi kun tulee virhe. Eteenpäin pääsee sitten vain menemällä oikein. Kuulemma Naavan etenemisasento on oikein hyvä eli jos oikein ymmärsin, se menee pää suht alhaalla ja katse eteenpäin.

Toisena treenattavana oli kolmen esteen sarja eli pituushyppy ja okserimallinen este perätysten ja siitä n. 120 asteen kulmassa joko muuri (vasemmalla) tai pöytä (oikealla). Tehtävänä oli treenata valssia, persjättöä ja linjaamista. Haastetta piisasi! Naava tuli alkuun pituuden jälkeen ohi okserista, sitten kiersi muuria eikä mikään tuntunut toimivan. Lisäksi ympärillä oli juuri tuohon aikaan melkoinen häslinki ja meteli joka sekin söi Naavan keskittymistä ja teki siitä jopa vähän ärtyisän. Pidettiin pieni tauko ja sitten yritettiin uudelleen pöydän suuntaan. Aluksi valssia, missä itse olin jatkuvasti auttamatta myöhässä. Kun Naava sitten sisäisti esteiden järjestyksen, homma alkoi toimia (lisäksi pöytä oli paljon helpompi este kuin muuri!). Oman ohjaamisen parantumisella ei siis pysty kehumaan... mutta valssi, persjättö ja linjaaminen sujuivat kaikki jotenkin oikealle. Vasemmallekin saatiin lopulta yksi onnistunut suoritus persjättöä kun tajusin esitellä muurin Naavalle erikseen hyppäyttämällä sitä sen yli kerran. Emmehän me ole koskaan ennen edes tehneet maksikokoista muuria joten ei ihmekään, että neiti oli ihmeissään sen kanssa ja kiersi sen mieluummin. Mutta tällaista estesarjaa pitää kyllä nyt ehdottomasti treenata itsenäisesti. Oikein mielenkiintoinen, nimittäin. Haasteita!

Kolmantena tutustuttiin takaaleikkaukseen putken avulla. Koira siis putkeen ja sen takaa ohjaavan puolen (+ käden) vaihto. Haasteena erityisesti tuo käden vaihto. Sama teema oli kyllä aikaisemmassa kolmen esteen sarjassakin eli käden vaihto tapahtuu hyvin selkeästi kädet yhteen vieden ja kuvitteellinen "kynä" kädestä toiseen vaihtaen. Yllättävän hankalaa. Mutta kun muiden treenaamista seurasi, näki kyllä asian merkityksen koiran näkövinkkelistä.

Huhhuh. Hieman sekava sepostus taasen mutta ehkäpä ajaa asiansa eli auttaa vähän sisäistämään opetettua asiaa kun kertaa sen näin näppikselle suoltamalla. Kun vielä saisi kroppansakin sisäistämään opetetut asiat... mutta treeniä, treeniä niin eiköhän se siitä. Agility tekee meille Naavan kanssa todella hyvää. Tänäänkin neiti oli treeneissä hyvin pitkälti irti ja silti niin nätisti hallinnassa että (vain yksi pieni karkausyritys josta palasi ennen fyysistä kontaktia toiseen koiraan, jes!). Mie olin siitä niin ylpeä. Lisäksi se on kuulemma oikein lupaava pieni agilitykoira. Omista ohjauskyvyistä en sanokaan sitten mitään. Liikunnallinen idiootti mikä liikunnallinen idiootti... mutta omien heikkouksien kohtaaminen tekee ihmiselle oikein hyvää sekin!